Stockmar- tuotteet muodostavat laajan tuoteperheen, jolle yhtenäinen ajatus on puhtaus niin värisävyissä kuin materiaalien koostumuksessakin.
Stockmar-värit valmistetaan valoa kestävistä, täysin myrkyttömistä väripigmenteistä. Mitään myrkyllistä tai keinotekoista ei ole myöskään niiden sideaineissa. Stockmar-värien puhdas skaala kehittää silmää värilaatujen ja niiden lainalaisuuksien aistimiseen. Stockmar-väreillä on mahdollista optinen värinmuodostus: värejä voidaan levittää kerroksittain, jolloin alemmat loistavat päällimmäisten läpi. Kun keltainen peitetään sinisellä saadaan kaunis vihreä, jossa valo elävöittää värin muodostusta. Vivahteet ovat näin paljon hienompia kuin sekoitettaessa värit pelkkinä aineina keskenään. Sävyt on valittu Goethen väriopin perusteella. Stockmar-värit puhuttelevat lasta, luonnollisesti.
Värien ominaisuuksista
Stockmarille laatu merkitsee eniten tuotteiden kehittämisessä ja valmistuksessa. Korkeatasoisen laadun vaatimus koskee paitsi tuotteiden taiteellisia ja käytännöllisiä ominaisuuksia, myös valmistustekniikkaa. Värivalikoima ja sen ryhmittely muodostaa luonnollisen asteikon, joka perustuu Goethen väriopin kaksitoistaosaiseen väriympyrään.
Raaka-aineet
Stockmar valitsee aina parhaat mahdolliset raaka-aineet ja tuotantomenetelmät luodakseen tuotteilleen mahdollisimman korkean taiteellisen laadun. Aito mehiläisvaha vahaliiduissa ja muovailuvahoissa, valoa kestävät, vaarattomat väripigmentit, helppo käsiteltävyys ja riittoisuus ovat ominaisuuksia, joiden vuoksi Stockmar-tuotteet sopivat tarkoitukseensa hyvin. Juuri raaka-aineiden korkeaan laatuun perustuu Stockmar-tuotteiden erinomaiset taiteelliset, kasvatukselliset ja terapeuttiset käyttömahdollisuudet.
Sisäinen laadunvalvonta
Lisääntyvää ympäristötietoutta korostaen Stockmar käyttää erilaisia menetelmiä, jotka kertovat laadun jatkuvasta tarkkailusta ja joilla kauttaaltaan taataan tuotteiden korkea laatu myös ympäristön kannalta. Kaikki raaka-aineet valitaan huolellisesti yhteistyössä riippumattoman laboratorion kanssa. Tuotannossa varmistetaan, että Stockmar-tuotteet ovat terveydellesi ja ympäristölle vaarattomia. Stockmar ei ainoastaan pysyttäydy sallittujen raja-arvojen puitteissa, vaan on luonut omat, ankarammat rajat. Koska esim. kynien, värien ja muovailuvahojen haitallisten aineiden raja-arvot, jotka standardi SFS-EN 71 määrittelee, eivät Stockmarin mielestä ulotu tarpeeksi pitkälle, noudattaa Stockmar elintarvikesäädöksiä, joiden normit ovat huomattavasti kireämmät kuin taiteilijatarvikkeiden ja lelujen. Jopa kohdissa missä elintarvikesäädökset eivät aseta raja-arvoja, on Stockmar asettanut itselleen tiukat normit. Tällä tavalla on luotu tarkka, Stockmarin sisäinen laatunormi. Siitä on osoituksena Stockmarin laatumerkintä "Ständige Rohstoffkontrolle" (säännöllinen raaka-ainevalvonta).
Laatumerkinnöistä
Stockmar-mehiläisvahaliiduilla, Stockmar-akvarelliväreillä, Stockmar-mehiläismuovailuvahoilla, Stockmar-muovailuvahoilla ja Stockmar-koristevahoilla on yllämainitun lisäksi kolme laatumerkintää. "Spiel gut"-merkinnän myöntää Arbeits-ausschuss Kinderspiel und Spielzeug-yhdistys, joka on osallistunut lasten pelien ja leikkikalujen turvallisuusmääräysten kehittämiseen jo vuodesta 1954. Teknikoiden ja kuluttajien edustajista koostuva yhteistyöelin on toiminut ainutlaatuisella tavalla tuoden esiin näkökohtia, jotka koskevat eri ikäisten lasten käyttäytymistä, heidän tapaansa aistia, tuntea, ajatella ja leikkiä. Näiden näkökohtien ohella tutkitaan leikkivälineiden soveltuvuus terveydelle ja ympäristölle. Tulokset huomioidaan "spiel gut"-arvioinnissa. CE-merkintä on käytössä EU-maissa. Merkinnällä varustettujen lelujen valmistaja takaa, että tuote on voimassaolevien turvallisuusmääräysten mukainen. Tällöin tarkastetaan, että tuote on fysikaalisilta, mekaanisilta, kemiallisilta ja sähköisiltä ominaisuuksiltaan asianmukainen ja käyttötarkoitukseensa soveltuva.
"AP-nontoxic/For U.S. use only"- merkinnän myöntää "The Art and Craft Materials Institute Inc". Tuotteet testataan, ja myrkkypitoisuuksien täytyy pysyä asiantuntijoiden määrittelemien rajojen puitteissa. "AP-nontoxic"-merkintä takaa, että tuote on täysin vaaraton.
Stockmar tuotevalikoima:
Stockmar
Mehiläisvahavärit
Stockmar-mehiläisvahavärit täyttävät korkeimmatkin taiteelliset vaatimukset. Sideaineena käytetyn puhtaan mehiläisvahan ansiosta valoa kestävät väripigmentit antavat täyden värivoiman ja puhtauden. Vahaan sekoitettu väri suo mahdollisuuksia monille erilaisille työskentelytekniikoille, joihin muut värimateriaalit eivät sovellu.
Puhdas, lisäaineeton mehiläisvaha on läpikuultavaa, joten alemmat värikerrokset voivat hehkua useiden värikerrosten läpi. Lopputulos muistuttaa heleydessään akvarellimaalausta.
Stockmar
Akvarellivärit
Stockmar-akvarellivärit ovat ihanteelliset kuultomaalaukseen. Ne ovat riittoisia ja säilyttävät vesiliukoisuutensa vielä kuivuttuaankin. Värisävyt on valittu niin, että kaikki lisävärit voidaan sekoittaa perusväreistä niiden menettämättä loistoaan. Valkoiseen sekoitettuna saadaan aikaan läpikuultamaton väri.
Stockmar-akvarellivärien valikoima perustuu Goethen väriopin kaksitoistaosaiseen väriympyrään.
Stockmar
Mehiläismuovailuvaha
Monet pitävät Stockmar-mehiläismuovailuvahasta sen aromaattisen tuoksun vuoksi. Mehiläisvaha onkin ihanteellista muovailuun:
- Puhdas vaha on siistiä käyttää ja täysin hygieenistä .
- Se ei tahraa, murennu tai valu.
- Läpikuultavuus lisää värien loistavuutta ja puhtautta.
Värisävyissä saattaa olla hiuksenhienoja vivahde-eroja johtuen mehiläisvahan sävystä.
Stockmar
Muovailuvaha
Stockmar-muovailuvaha soveltuu muovailuun yhtä hyvin kuin mehiläismuovailuvaha, mutta on hieman pehmeämpää. Se on ihanteellista pienten hahmojen ja reliefien tekemiseen. Stockmar-muovailuvahalla työskennellessään lapsi harjoittaa hienomotorisia taitojaan. Muovailuvahan muuntuessa ja saadessa uusia muotoja lapsen havaintokyky, muototaju ja mielikuvitus kehittyvät.
Stockmar
Kasvivärit
Kasvivärit ovat värjäävistä kasveista saatuja nestemäisiä uutteita, jotka on saostettu alunaan. Erityisen loisteen kasviväreille antavat kuultomaalauksen ja kerrosmaalauksen luonteenomaiset tekniikat. Kasviväreillä maalaaminen herättää tietoisuuden värien keskinäisestä vuorovaikutuksesta.
Stockmar
Koristevahat
Monikäyttöisissä koristevahoissa on 18 loistavaa värisävyä. Vahalevyt on valmistettu notkeasta ja helposti muovautuvasta vahasekoitteesta, joka on värjätty valoa kestävillä väriaineilla. Levyt ovat alle1 mm paksuisia. Koristevahaa voivat käyttää sekä aikuiset että lapset moneen tarkoitukseen, mm. kynttilöiden, kulhojen ja rasioiden koristeluun.
Stockmar
Kynttilät ja valmistustarvikkeet
Stockmar tarjoaa kaiken kynttilöiden valmistamiseen tarvittavan materiaalin: mehiläisvahalevyjä, mehiläisvahaa rakeina, sydänlankaa mehiläisvahakynttilöihin, parafiinia, steariinia sekä sydänlankaa ja väripuikkoja kynttilän värjäykseen. Sen lisäksi on batiikkipuikkoja ja vahaa batiikkitöitä varten. Liimavaha on erinomaista kynttilöiden kiinnittämiseen.
Stockmar
Puunkäsittelyaineet
Stockmarin luonnonmukaiset tuotteet on valmistettu tavalla, jossa luonnosta peräisin olevat aineet ja uusin tuotantoteknologia yhdistyvät ympäristöä säästäen. Puunkäsittelyaineet ovat uudenaikaisia ja turvallisia. Ne ovat helppokäyttöisiä soveltuen puunkäsittelyyn täydellisesti.
|